Kiinan aavekaupungit

Katuja, puistoja ja aukioita, mutta missään ei ketään. Miltähän tuntuisi Kiasma ilman kävijöitä, Senaatintori ilman japanilaisia tai Stockmann ilman mummoja?

Entäpä se, että pääkaupunkiseudun asukkaat vaihdettaisiin toisiin? Otetaan esimerkiksi Vihti. Siirrä mielessäsi vihtiläiset pääkaupunkiseudun asukkaiden tilalle. Asuntoja on miljoonalle, mutta asukkaita vain 28 000. Mahtaa tuntua Mannerheimintie hiljaiselta.

Tämä hypoteettinen skenaario voi tuntua järjettömältä, mutta sen tarkoituksena on havainnollistaa erästä Itä-Aasian talouskasvun mukanaan tuomaa lieveilmiötä. Kadotustemppuamme vastaava urbaani tyhjyys on oikeasti koettavissa maailman toisella puolen. Mikäpä ei olisi mahdollista kuplatalouden ja anonyymien ihmismassojen luvatussa valtakunnassa: Kiinan kansantasavallassa, tuttavallisemmin Kiinassa. Kiinan hillitön talouskasvu ja pikakelauksella rullaava urbanisaatio ovat luoneet hyvin omituisia ilmiöitä tuohon väkipaljoudestaan tunnettuun maailmankolkkaan. Näkyvimmin esillä länsimaisessa mediassa lienevät olleet saasteet ja hikipajat, mutta lähiaikoina myös Kiinan aavekaupungit.

Ordoksen ”lääni” sijaitsee Sisä-Mongolian autonomisella alueella noin 550 kilometriä Pekingistä länteen. Tasangolla makaavan Ordoksen tulevaisuuden kuvat muuttuivat kerta heitolla 10 vuotta sitten, kun alueen huomattavat hiilivarannot löydettiin. Ottaen huomioon Kiinan kasvavan energiantarpeen ja vaihtoehtoisten energiamuotojen puutteen, oli hiilen löytyminen varsinainen lottovoitto paikalliselle väestölle. Ordos pääsi kertaheitolla osaksi giganttisia rahamassoja liikuttavaa energiasirkusta: Kiina on pahamaineisesti samaan aikaan sekä maailman suurin kivihiilen tuottaja että kuluttaja.

Heti esiintymien tultua ilmi alueen hiilivaroja alettiin hyödyntää massiivisella volyymilla. Muun muassa maailman suurin kivihiilen tuottaja, vuonna 1995 perustettu valtio-omisteinen Shenhua Group, käski duunareidensa laittaa pyhähousut naulaan ja työhanskat käteen, sillä oli aika alkaa jauhaa hiiltä Ordoksen maaperästä. Suuri kysyntä takasi suuret tulot ja alueelle virtasi mammonaa ja populaatiota. Samaan aikaan kaupungin laidalla sijaitseva aavikko jatkoi laajenemistaan ja vedestä alkoi olla pulaa.

Kun aavikoituminen nosti esiin akuutin infrastruktuuriongelman, päätettiin se ratkaista poikkeuksellisen kunnianhimoisella suunnitelmalla. Kaupungin johto päätti sijoittaa asukkaat uudelleen. 30 kilometrin päähän vanhasta kaupungista nimettiin paikka, jonne oli tarkoitus rakentaa suuri ja mahtava, miljoona ihmistä vetävä moderni suurkaupunki, Kangbashi. Suunnitelma oli jopa Kiinan mittakaavassa hillitön, mutta sen ei annettu turhaan vaivata optimistista puhkuvaa innokkuutta. Rakennustyöt saatiin alkuun vuonna 2004.

Kuten arvata saattaa, ihan halpaa ei täysin uuden asutuskeskuksen pystyttäminen ole. Vuoteen 2010 mennessä hankkeeseen oli kanavoitu julkista rahaa kokonaiset 161 miljardia dollaria. Jos kuluja vertaa Sotshin talviolympialaisten nollasta rakennettuihin puitteisiin, jotka ovat viime aikoina puhututtaneet historiallisen suurien kustannustensa takia, oltiin Venäjällä säästeliäitä. Talvikarkelot rantalomakohteessa maksoivat vain 33,3 miljardia euroa. Vertailun vuoksi koko Suomen bruttokansantuote vuonna 2012 oli 194 miljardia dollaria.

Myös näyttävyyden eteen laitettiin paljon markkoja jonoon. Keskustaan on pystytetty huippumodernia arkkitehtuuria edustavia rakennuksia, joihin lukeutuvat muun muassa museo, kirjasto ja stadion.

Museo (kuva: Shu He)

Kirjasto (kuva: Tarn in China)

Stadion (kuva: Sheerfill)

Kaiken piti olla täydellistä. Paikallisviranomaiset odottivat ihmisten ryntäävän uuteen, loisteliaaseen Kangbashiin, mutta näin ei kuitenkaan käynyt, viranomaisten yllätykseksi uuteen kaupunkiin ei ollut sen suurempaa tunkua. Asuntokauppa kyllä kävi alkuun kuumana, mutta ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla. Uuden keskustan asukasluku on edelleen alle kolmenkymmenen tuhannen (viimeisin tieto vuodelta 2012), joista suurin osa lienee rakennusmiehiä. Hiljaisilla kaduilla ulvoo tuuli. Ihmiset ovat haluttomia muuttamaan Kangbashiin, sillä asunnot siellä ovat kalliita eikä palveluja ole. Kangbashista on tullut hetkessä yksi nykymaailman tunnetuimmista aavekaupungeista.

Kangbashi ja muut aavekaupungit ovat Kiinaa vaivaavan kiinteistökuplan tulosta. Taloutta käsiteltäessä termillä kupla tarkoitetaan vääristyneistä odotuksista johtuvia ylihintoja kaupankäynnin kohteena olevan artikkelin suhteen. Kiinteistökuplan tapauksessa puhutaan siis asunnoista ja niitä kohtaavista epärealistisen korkeista markkinahinnoista. Tilanne on ongelmallinen, koska liian korkeat hinnat ruokkivat itseään. Markkinahinnoilla pelaavat sijoittajat tiedostavat ylihinnan, mutta uskovat sen vielä kasvavan, sillä kysyntää riittää. Siksi he voivat ostavat jopa arvottomia kiinteistöjä isoilla pelimerkeillä, ja tulevat samalla itse lisänneeksi kysyntää. Kupla siis jatkaa kasvamistaan. Näin jatkuu niin pitkään kunnes sijoittajien luottamus hintojen kasvuun loppuu. Teoriassa tilanne voi jatkua loputtomasti, sillä keinottelijat toteuttavat omaa profetiaansa: hinnat nousevat, koska niiden uskotaan nousevan.

Kuplien ongelmana ovat erityisesti niiden puhkeamisesta seuraavat vaikutukset, joilla voi kiinteistökuplan tapauksessa olla erittäin vakavia vaikutuksia koko kansan- tai (Kiinan tapauksessa) maailmantalouteen.

Kiinassa kuplaa on ollut ruokkimassa maailman suurin byrokratiakoneisto, joka suosii selkeitä tuloksia. Jokainen aluejohtaja haluaa johtamansa alueen pystyvän muuta Kiinaa suurempaan talouskasvuun, sillä sitä pidetään hyvänä konkreettisena saavutuksena ja palkitaan usein parempana urakehityksenä.

Helpoin tapa talouskasvun takaamalle egobuustille on rakentaminen. Viiden miljoonan euron kerrostalo kasvattaa rakennusteollisuuden ison ravintoketjun vuoksi bruttokansantuotetta ainakin 20 miljoonan euron arvosta. Etenkin koulujen ja sairaaloiden pystyttäminen on suosittua aluetasolla juuri tässä tarkoituksessa.

Asuntojen rakentamiselle on totta kai oltava myös tarvetta, koska edes paatuneimman kommunistin tarkoituksena ei ole tarkoitukseton tuotanto. Viranomaisten ei ole tarvinnut rakentamissyitä kaukaa etsiä. Kiinan kaupunkiväestön on ennustettu rikkovan miljardin ihmisen rajan vuoteen 2030 mennessä, jolloin joka kahdeksas maapallon asukas tulee asumaan kiinalaisessa kaupungissa. Se tulee tarkoittamaan satojen miljoonien ihmisten muuttoliikettä urbaaneille alueille tämän ja seuraavan vuosikymmenen kuluessa.  Kysymyksessä on ennennäkemättömän nopea muuttoliike, jonka myötä Shanghain ja Pekingin vanavedessä kasvavat etenkin Ordoksen tapaiset valoisan tulevaisuuden omaavat kaupunkialueet.

Kuten sanotaan tarjonta vastaa kysyntään ja näin on myös asuntomarkkinoilla. Siksi asuntoja rakennetaan vimmaisesti kasvukeskuksiin. Kysyntä kasvaa Kiinassa kuitenkin nopeammin kuin taloja kyetään hiki hatussa vieri viereen kyhäilemään, minkä seurauksena asuntojen hintakehitys on lähtenyt erittäin pahasti lapasesta. Räikeimpänä esimerkkinä Shanghai, jossa kiinteistöhinnat nousivat yli 150 % vuosien 2003 ja 2010 välisenä aikana.

Merkittävimmän kuplankasvattajan viittaa kantavat kuitenkin Kiinan rahoitusmarkkinat. Kiinaan on talouskasvun myötä syntynyt merkittävä keskiluokka, jonka on mahdollista säästää osa tuloistaan tulevaisuuden, esimerkiksi vanhuuden, varalle. Heidän mahdollisuutensa estää varallisuutensa arvon tippuminen korkean inflaation olosuhteissa ovat kuitenkin todella rajalliset. Pankkiin tallettaminen on huono vaihtoehto, sillä inflaatio on usein korkeampi kuin talletukselle maksettu korko. Sijoittaminen ulkomaille taas on vaikeaa valuuttarajoitusten takia. Monille parhaana vaihtoehtona näyttäytyy siksi sijoittaminen asuntoon.

Kaupunkiasuntoa pidetään Kiinassa varmana sijoituksena, sillä juuri kukaan ei ole menettänyt siinä rahojaan tai yöuniaan pitkään jatkuneen hintojennousun vuoksi. Ihmiset eivät siis osta asuntoja asumista, vaan silkkaa omistamista varten. Menettely on omiaan ruokkimaan kiinteistökuplaa. Varmana pidetty sijoitus houkuttelee tavallisten keskiluokkaisten ihmisten lisäksi muitakin haaskalle. Paikalle saapuu aina myös ammattimaisia spekulaattoreita – (Suomessakin tavattuja) ihmisloisia, jotka pyrkivät rikastumaan arvonvaihteluilla keinottelemalla.

Kiinteistöspekulointi osoittautui myös ”Pohjois-Kiinan Dubaiksi” kutsutun Kangbashin vitsaukseksi. Ennen kuin mitään oli vuonna 2004 aloitetussa rakennusurakassa saatu valmiiksi, paikalle hyökkäsivät sijoittajat ja spekulaattorit juanin kuvat silmissään. Suurien myynti- ja vuokratulojen perässä keinottelijat ostivat suuria rakennuskomplekseja, mikä sai markkinahinnat nousemaan yli kiinteistöjen todellisen arvon. Kiinteistöjen yliarvostus nousi Kangbashissa 30 prosenttiin, mikä teki tavallisten, heikompituloisten asukkaiden muuton kaupunkiin mahdottomaksi.

Kiinteistöhinnat saivat kaupan jäätymään, ja hinnat alkoivat luonnollisesti ajan kanssa laskea. Ensihetken huuma oli kuitenkin jo menetetty, eivätkä laskevat hinnat pystyneet sitä pelastamaan. Kukaan ei yksinkertaisesti halunnut muuttaa kaupunkiin, jossa kukaan ei asu, eikä palveluja ole. Laskeva-arvoisen kiinteistön ostaminen on taloudellisessa mielessä huono ratkaisu, ellei aio asua talossa kuolemaansa saakka. Lisäksi uusi asunto tuottaisi muuttajille ylimääräisen menoerän, sillä matkakulut vanhassa kaupungissa sijaitseviin työpaikkoihin tulevat vuositasolla kalliiksi.

Viranomaiset ovat yrittäneet piristää Kangbashin vetovoimaa siirtämällä virastoja, kouluja ja sairaaloita vanhasta kaupungista uuteen. Se ei ole kuitenkaan tuntunut tepsivän, sillä 300 000 valmiin asunnon kaupungissa asuu edelleenkin alle 30 000 ihmistä. Miljoonan ihmisen lopullinen tavoite on jouduttu nöyrästi puolittamaan ja senkin täyttymiseen on rutkasti matkaa. Asuntoihin alun perin rakennusvaiheessa sijoittaneet ovat käytännössä menettäneet rahansa. Koko asuntomarkkina on kaatumassa käsiin, sillä asuntojen neliöhinta oli laskenut 2400 eurosta 360 euroon elokuuhun 2013 mennessä.

Kangbashi on vain yksi hämmentävistä aavekaupungeista kiinteistökuplien ja täysin järjettömien rakennushankkeiden maassa. Kuten Kangbashi myös Zhengzhou, kaupunki Pekingin ja Shanghain välimaastossa, koki spekulaattoreiden hyökkäyksen huonoin seurauksin.  Ihmismassoja varten rakennettiin uusi kaupunki vanhan viereen. Korkeiden hintojen vuoksi suurimmalla osalla halukkaista ei ole varaa muuttaa pinta-alaltaan lähes kaksi kertaa San Franciscon kokoiseen kaupunkiin, joka on täynnä asukkaita odottavia, tyhjiä kiinteistöjä. Siellä viranomaisten kannustimet ovat tehonneet Kangbashia paremmin ja niiden vaikutuksesta halukkaita on jo alkanut virrata lähiöihin. Viranomaisvoimin rakennettujen 14 uuden yliopistokampuksen toivotaan takaavan kaupungin asuttaminen tulevaisuudessa, mutta tuloksia voi etukäteen ainoastaan arvailla.

Hieman erilaisen kohtalon on kokenut hieman kauemmaksi puolueen päämajasta pystytetty aavekaupunki. Vuonna 2003 aloitettiin Chenggong-nimisen kaupunginosan rakentaminen eteläisessä Kiinassa, sillä läheinen kuuden ja puolen miljoonan ihmisen metropoli pursusi väkimassan paineessa liitoksistaan. Yli 100 000 valmista asuntoa on jo rakennettu asuttamaan (jälleen kerran) miljoona ihmistä, mutta talot seisovat edelleen asumattomina ja kalustamattomina. Suuria toimistorakennuksia, ei työntekijöitä. 8-kaistaisia teitä, ei autoja. Pilvenpiirtäjiä, ostoskeskuksia, luksushuviloita ja stadion, mutta käyttäjiä niillä ei ole. Kaupunkiin on lisäksi rakennettu 2 uutta yliopistokampusta, joihin opiskelijoita on sentään saatu haalittua.

Erikoisen tapauksen Chenggongista tekee se, että asukaskadon taustalla ei ole merkittävää spekulaattorihyökkäystä. Asuntojen hinnat ovat maltilliset, mutta ongelmaksi on näyttänyt muodostuneen kaupungin vetovoimattomuus. Kukaan ei halua muuttaa sisään. Paikallisviranomaisten keinokatalogissa kohta ”pakottaminen” näyttää yhä todennäköisemmältä ratkaisukeinolta kaupungin asuttamiseksi.

Väenpaljoudesta kärsivien miljoonakaupunkien viereen kyhättyjen, niin sanottujen satelliittikaupunkien idea on varsin järkevä. Kasvavalle väestölle on saatava koti sieltä missä töitä ja kasvua riittää. Perinteisesti kaupungit ovat kasvaneet hiljalleen, jolloin niille on syntynyt kulttuuri sitä mukaa, kun infrastruktuuria on pystytetty. Nyt Kiinan ideana on yhä useammin rakentaa uusi ja uniikki ympäristö, jolle annetaan ensin puitteet ja vasta sen jälkeen ihmiset alkavat muokata maisemaa.

Kaupunkeja rakennetaan vaikka asuttajia ei täydellä varmuudella rynnisi heti (tai edes vuosiin) ovista ja ikkunoista. Viranomaisten katseet lienevät nykypäivää kauempana, sillä he pyrkivät rakentamaan asutuksen tulevien vuosikymmenten hirmuiselle muuttoliikkeelle etukäteen. Heille väliaikaisesti tyhjä kaupunki ei ole katastrofi, se tullaan kuitenkin jossain vaiheessa asuttamaan. Se tapahtuu väistämättä, kun muualla kapasiteetti alkaa käydä vähiin.

Useimmissa Kiinan tapauksissa kaupungin rakentaminen tarkoittaa uuden luomista, mutta vastakkaisiakin tapauksia on. Hieman kummallisempi tapa pystyttää uusia asutuskeskuksia on kopioiden rakentaminen. Useimmiten huonosti menestyvää konseptia on Kiinassa sovellettu hieman turhankin innokkaasti viime aikoina. Tuloksena ovat yleensä hukkaan valuneet rahat ja kummallinen (ehkä jopa vastenmielinen) kopio esikuvastaan. Liekö syy siirappisen toteutuksen vai jonkin muun, yleensä lajityypin kaupungit autioituvat melko nopeasti.

Lempinimeä The City of Light kantava Pariisi on maailman kolmanneksi suosituin matkailukohde yli kolmellatoista miljoonalla vuosittaisella vierailijallaan. Muiden kansalaisuuksien tavoin kiinalaiset pitävät Ranskasta ja sen kuuluisista nähtävyyksistä. Maailman potentiaalisin turismimarkkina on vielä lapsen kengissä, mutta silti Kiinasta tehtiin patonkimaahan lähes 1 300 000 matkaa vuonna 2012. Kiinalaisten rakkaus ranskalaiseen kulttuuriin voidaan myös tulkita väärin. Näin kävi Tianduchengissä.

Kuva: Reuters

Eiffel tornille avautuu hieno näkymä. Suihkulähteet ja patsaat koristavat vihertävää puistoaluetta, joka johtaa lopulta tornin luokse. Luxembourgin puiston upea suihkulähde suihkuttaa vettä tornin kurottaessa ylväänä taivaalle. Se jos mikä on hieman merkillistä.

Viimeistään näköyhteys suihkulähteeltä Eiffel-tornille paljastaa, ettei paikkana ole Pariisi. Kyseessä on ”made in China” -versio Ranskan pääkaupungista Shanghain lähettyvillä. Tianduchengin rakennushanke saattoi aluksi kuulostaa hyvältä idealta, ovathan kiinalaiset hulluna Ranskaan. Rakennuttajana toimineen Zhejiang Guangsha -yhtiön optimismi tuskin elää enää yhtä vahvana, kuin rakentamisen alkaessa vuonna 2007.

Tianducheng on koti 108 metriselle Eiffel-kopiolle ja suihkulähteitä kaupunkiin on kopioitu ainakin Versaillesin palatsista ja Luxembourgin puistosta. Turisteja ei sen sijaan ole Pariisista kyetty kopioimaan. Vierailijoita ei kaupunkiin ole virrannut haluttuun tahtiin, vaan paikka on hyvin pitkälti autio. Ranskalaistyylisiä asuntoja on rakennettu 10 000 ihmiselle, mutta niiden tämän hetkinen käyttöaste on arvioiden mukaan 20 % luokkaa. Illuusiota murentavat Eiffel-tornin loistoa ympäröivät pellot ja päällystämättömät tiet.

Piraattipariisin rakentaminen on Kiinassa osa suurempaa projektia, jossa Eurooppa ja Pohjois-Amerikka kopioidaan pienoiskoossa kiinalaiseen ympäristöön. Kopiokaupunkeja on rakennettu esikuvinaan Itävallan Hallstatt ja Iso-Britannian Lontoo (Kiinalainen versio Thames Town). Lisäksi yleiset imitoinnit on pystytetty saksalaisesta, kanadalaisesta, espanjalaisesta, italialaisesta, amerikkalaisesta, hollantilaisesta ja – mikä kauheinta – ruotsalaisesta kaupungista. Ruotsalainen kaupunki on kopio Etelä-Ruotsin Lundista ja kantaa leikkisästi nimeä Luodian. Jäämme innolla odottamaan replikaattia Saarijärvestä.

Luodian (kuva: inhabitat.com)

Kopiokaupungit ovat merkittävä osa kiinteistökuplaa ja niiden pystyttäminen tapahtuu lähinnä sijoitusasuntojen huutavasta kysynnästä johtuen. Paradoksaalisesti juuri kopiointi tekee Kiinan pienistä eurooppakaupungeista uniikkeja ja siksi kiinteistöt ovat niissä kalliita ja haluttuja. Asumistarkoitukseen asuntoja ei ole näistä ympyröistä ostettu, eikä tulla ikinä ostamaankaan. Se tekee suurimman eron nykyisen ja menneen maailman aavekaupunkien välille. Nykypäivän aavekaupunki ei ole hylätty asutuskeskus, se on ollut tyhjä alusta alkaen.

Kiinnostuitko?

Kangbashissa on tilaa rullalautailla: ORDOS

Matthew Niederhauserin kuvasarja Chenggongista: The Empty City

Kopiopariisi Caspar Stracken matkassa: Tianducheng

Lisää raporttia: China’s Ghost Cities and Malls

Kirja Kiinan kopiokaupungeista: Original Copies